Richard Bell Memorial Tournament
Tiedotearkisto
Tulospalvelu
FoPS Juniorit
Forssan Palloseura
Forssan Erotuomarikerho
Hallilla tapahtuu
 2005-2006


KAUSIJUTTU 2005-2006

 

Ysikolmosten ohjelmaan ei vielä kuulunut kesätreenit, jos sellaiseksi ei lasketa Suvi-Illan rullaluistelua kesäkuussa. Luisteluun osallistui toistakymmentä poikaa, ja kesällä 2006 homma otetaan uusiksi.  Sen verran liikuttiin kesälläkin, että osallistuimme naapuriseura FJK:n korttelifutissarjaan, jossa pelejä kertyi kymmenkunta viitenä iltana. Jäälle siirryttiin elokuun puolivälissä, aloittaen treenimatsilla heti Vuosaaren Viikinkien kesäleirin tiimoilta. Tosin samana iltana alkoi myös treenit, elokuussa käytiin jäällä viisi kertaa ennen yli-alueellisen harjoitussarjan alkua. Syys - lokakuulle ajoittunut harjoitussarja vietiin läpi kesälajien ehdoilla, eli mukaan peleihin lähtivät ne, jotka pesikseltä ja futikselta ehtivät. Sarjassa kohdattiin uusiakin joukkueita, ja muutama uusi hallikin tuli katsastettua. Harjoitussarjasta johtuen vierasturnaus jätettiin syksyllä vallan väliin. Kotiturnaus pelattiin lokakuun alussa, kesken harjoitussarjaa. Sarjamuotoiseksi typistynyt turnaus pelattiin voitokkaasti läpi, vastassa olleet EPS, Ahmat, LoKV sekä EPiK kaatuivat kaikki matkalla kultajuhliin.

Varsinainen sarja alkoi lokakuun lopulla, vastaan ylimmällä aluesarjatasolla saimme tutut joukkueet; Ässät Oilers, Ässät Flames, Lukko Stormi, TPS Kings, TPS Blues, Kiekko-67 sekä LäKi. Joulutauolla mukaan nousi vielä TuTo Pärät, joka muuten sitten voittikin koko sarjan. Oma pelimme heilahteli jonkun verran, johtuen osittain jatkuvasti muuttuneesta kokoonpanosta, pelaajia kun oli kukin vuorollaan huilivuorossa. Voimasuhteet sarjassa heilahtelivat muutenkin, tasaisimmat pelit pelasimme LäKi:ä, Lukkoa sekä Ässät Flamesia vastaan. Säkylä voitettiin molemmilla kerroilla ja niukat tappiot Lukolle ja Flamesille jäivät varmaan parhaiten mieleen… Kevätkaudella aloitimme salitreenit perjantaisin  Keskurilla, mm. keppijumppaa harjoitellen. Kevään turnaukset aloitimme huhtikuun alussa Vaasassa, jossa valloitimme Kalotti Cupin usean vuoden ruotsalaisvoittajien putken katkaisten. Loppuottelussa kaatui ruotsalaisvastustaja puhtaasti 3 – 0. Turnaus kuuluu varmaankin ohjelmaan myös keväällä 2007, niin hyvin turnaus onnistui kaikilta osin. Pelejä tuli kahdessa päivässä seitsemän, ja puitteet Vaasassa muutenkin mainiot. Kotiturnaus pelattiin varsin myöhään, huhtikuun puolen välin jälkeen. Vieraanamme olivat HPK, LoKV, PiPS, LLuja sekä EjL. Paras puhti pojiltamme taisi jäädä Vaasaan, sijoitus neljäs.

Kauden aikana saimme mukaan kolme uutta peluria, joten vahvuus ryhmässä kauden päättyessä oli 23+2. Se asettaa meille peluutuksellisesti melkoisen haasteen tulevaa kautta ajatellen. Tavoitteemme kun on viedä ryhmä mahdollisimman suurena kilpakiekkoikään asti.

Kiitokset jälleen:valmentajat  Kiupa ja Pete, huoltajat Skuba ja Jape, kassavahti Ykä ja bussikuski Joni. Ja tietysti kaikki aktiiviset ”rivivanhemmat”, mikäs on poikien harrastaessa…

 

t.arto

 
 © 2008 FoPS C93 SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu