KAUSIJUTTU 2004-2005
Kausi aloitettiin ysikolmosten toimesta jäätreeneillä syyskuun alussa. Ryhmä oli pysynyt hyvin kasassa kesän jäljiltä, vain yksi poika oli valitettavasti nostanut hokkarit naulaan. Vastaavasti saimme mukaan kaksi uutta poikaa ja näin ollen joukkueen vahvuudeksi muodostui 23. Joukkueen valmennuksesta vastasivat edelliskauden tapaan Kiupa ja Pete, Juhan ja Jarmon huolehtiessa mm. luistinten terävyydestä. Samoin taustajoukoissa jatkoivat allekirjoittaneen lisäksi Ykä ja Tiina.
Syksyllä ei paljon treenaamaan ehditty, kun jo ensimmäinen turnaus pelattiin Kokemäellä Ässien vieraana 13. ja 14. syyskuuta. Majoitus turnauksessa tapahtui hiukan erikoisissa olosuhteissa Luvialla, paikallisen hiihtoseuran majalla. Turnauksessa vastaan asettui Ässien lisäksi mm. Kärpät, Jokerit ja Kiekko-Vantaa. Turnauksessa opeteltiin pitkän kentän saloja, kärsittiin ensimmäiset jäähyt ja taisi tulla muutama paitsiokin. Kotiturnauksia pelattiin kovan kysynnän johdosta peräti kaksi, toinen jäähallissa heti lokakuun alussa ja toinen pari viikkoa myöhemmin kuplassa. Treenipelejä talven aikana pelattiin vain kaksi, syksyllä Loimaalla ja joulutauolla Urjalassa.
Sarja aloitettiin vasta marraskuun lopussa, joukkueita A-sarjaan oli ilmoittautunut peräti kaksitoista, jolloin sarja pelattiin yksinkertaisena sarjana. Pelit sujuivat voittopuolisesti positiivisissa merkeissä, sijoitus Ässien, Tepsien, Kuusseiskojen ja Lukkojen seassa hienosti kuudes. Osa pojista kävi talven aikana pelaamassa myös muutamia pelejä ysikakkosten täydennysmiehinä. Keväällä vierailtiin Ritari-areenalla pelaamassa HPK:n turnauksessa, ja Pitkäperjantaina pelattiin oma kevätturnauksemme. Maininnan arvoinen on myös joukkueemme voitto FPS:n pelissä järjestetyssä kannustuskilpailussa. Pojat jaksoivat hienosti tsempata koko kauden, ja keväällä joukkueeseen kävi tutustumassa jälleen uusi poika, joka toivottavasti saadaan syksyllä mukaan rinkiin.
Kiitokset kaikille osallisille mukavasti sujuneesta kaudesta, nautitaan vähän aikaa kesästä, ja syksyllä jatketaan jälleen polvilämärin treenaamista… Eikö?
jj arto |