|
KAUSIJUTTU 2001-2002
Ysikolmosten ensimmäinen yhteinen kausi alkoi syyskuun puolivälissä jäätreeneillä. Ennen syysturnausta pelattiin treenipeli naapurissa Urjalassa. Lokakuun lopussa järjestetyssä kotiturnauksessa kartutettiin myös vielä vähäistä pelikokemusta. Treenipelejä ehdittiinpelata ennen Leijonaliigan alkua vielä Ässiä, HPK:ta sekä LoKi:a vastaan.Leijonaliigaan osallistuttiin kahdella ryhmällä, jotka nimettiin kahden tunnetun FoPS-kasvatin mukaan: Jarkko "Niksu" Nikander sekä Antti "Aksu" Laaksonen. Aksut ja Niksut pelasivat lähiö-Leijonaliigaa yhdessä Salon, Tarvasjoen, Säkylän, Loimaan sekä Urjalan kanssa. Matkat olivat mukavan lyhyitä entisaikojen aloitteleviin verraten ja peleissä opittiin sekä voittamaan että joskus jopa niukasti häviämäänkin. Liigan päätyttyä oli ohjelmassa veilä ensimmäinen vierasturnaus Tarvasjoella sekä oma keväinen turnaus, joka yhdessä ysinelosten kanssa saatiin vietyä kunnialla läpi. Kiitos siitä Heille!
Joukkueemme vahvuus oli 28 innokasta kiekkoilijan alkua, joista seitsemän siirtyy ensi syksynä aloittavaan "ysineljä"-joukkueeseen. Eli ensi syksynä olisi enemmän kuin toivottavaa, että "rinkiin" saataisiin vielä uusia pelureita.Pelaajien ohjauksesta vastasivat Kiupa ja Pete, joilta löytyi ihailtavaa kärsivällisyyttä poikien kanssa ja äänivarojakin säästettiin oikeaoppisesti tuleville vuosille! Huolto pelasi Jarmon ja Juhan toimesta, ja tilikin pysyi plussan puolella Ykän toimesta. Kioskivastaavan toimi menee kyllä uudelleen hakuun, ei kylläkään Mian työpanoksen vuoksi, vaan pojan syntymävuodesta johtuen...
Eerikkilässä järjestetyn kauden päätöstilaisuuden jälkeen hengähdetään kesä ja sitten syksyllä taas kaikko toivottavasti suuntaavat jäähallille! Vielä kiitokset joukkueen taustajoukoille eli vanhemmille, joiden panos on ensarvoisen tärkeä.
jj arto
JOUKKUEESSA PELASIVAT
Mikko Auvinen, Kare Hallamaa, Aleksi Holmqvist, Henri Hopiavuori, Jere Härkin, Valtteri Jaakkola, Teemu Jokela, Markus Järvi, Jesse Järvinen, Micke Kaven, Jere Koivisto, Niko Koskimies, Tomi Lintukorpi, Saku Menna, Eetu Moberg, Lauri Mäntysaari, Iivari Nurninen, Onni Oja, Samuli Rahikainen, Petri Saarinen, Aleksi Sippola, Jussi Sippola, Joni Siro, Mikko Suontausta, Santeri Suontausta, Miska Timonen, Samu Törmänen, Valtteri Vienonen,Osku Villa sekä Saku Välkki.
|